Sensuuri: Suodatuksen ja poiston erosta

Tämä on kommentti kansanedustaja Päivi Räsäsen blogiin ja sen artikkeliin Sanomisen Vapaudesta tai oikeammin vastaukseen sen kommentteihin, jossa Päivi toteaa, että “Ja senkin myönnän, että aihe on minulle aika vaikea hahmottaa – millä tavoin suodattimien käyttö eroaa sivustojen sulkemisesta.” Tämän eron näkeminen voi ymmärrettävästi olla vaikeaa niille joilla ei ole ymmärrystä internetin toimintaan, joten päätin yrittää hieman valaista eroa. Koska kommentista tuli näin pitkä ja koska sepustuksestani saattaa olla jollekulle muullekin hyötyä, ajattelin lisätä sen vielä tännekin.


Suodatuksen ja poistamisen välinen ero saattaa tekniikkaa tuntemattomalle olla oikeasti epämääräistä. Eikä kiireinen kansanedustaja varmasti ehdi kovin syvällisesti paneutua joka asiaan. Koska olet [Päivi Räsänen] kuitenkin ottanut asiaan edes jonkinlaista kantaa, haluan kiittää siitä, ja yrittää vähän selittää eroa.

Erona paperiajan sensuurin ja nettisensuurin välillä on se, että paperiajalla sensuuri puri joko jo ennen julkaisua, jolloin julkaisua ei edes tapahtunut, tai sitten fyysisten kappaleiden (kirja, lehtinen tms.) metsästämiseen ja tuhoamiseen. Koska fyysisten kappaleiden määrä on rajallinen, tällainen sensuuri puri myös jälkikäteen koska kappaleet vähenivät tai jopa loppuivat.

Sähköisessä mediassa ei kuitenkaan ole fyysisiä ja lukumäärältään rajoitettuja kappaleita vaan kaikki perustuu jatkuvaan kopioiden tekoon. Jo webbisivua haettaessa siitä muodostuu verkkoreitin varrelle monta väliaikaiskopiota ihan vain sivun välittämisen mahdollistamiseksi. Tätä voi tavallaan verrata siihen, että luettaessa tekstiä, tästä muodostuu kopio silmän verkkokalvolle ja sitäkautta aivoihin. Näin ollen yhden “kappaleen” suodatus ei estä mitään muuta kuin yhden katselutapahtuman.

Jos käytämme Ministeri Lindénin horjuvaa kirjakauppa-analogiaa, voimme ajatella että Internet on valtava kirjakauppa jossa on hehtaareittain osastoja, käytäviä ja hyllyjä joilla on kirjoja. Operaattori on myyjä joka auttaa asiakasta löytämään kirjoja kaupasta kertomalla miltä osastolta, miltä käytävältä ja mistä hyllystä kirja löytyy. Myyjiä on tietenkin paljon, osa virallisia, osa epävirallisia ja heistä vain muutama on suomalaisia koska kirjakauppamme on kansainvälinen.

Kun poliisi kuulee, että jossain hyllyssä on lapsipornoa, he käyvät repimässä muutaman suomalaisen myyjän käyttämästä hakemistosta sivun pois. Tällä sivulla on lueteltu kaikki kyseisessä hyllyssä olevat kirjat, joissa voi toki olla paljon muutakin kuin lapsipornoa koska kuka tahansa saa vuokrata kirjakaupastamme myyntitilaa omille julkaisuilleen. Seurauksena katoaa paljon muitakin kirjoja, kuten esimerkiksi Thaimaan prinsessan muistoteos.

Poliisilla ei kuitenkaan ole valtuuksia hakea kirjoja pois koska osa kaupasta on “ulkomailla”. Poliisia ei oikeastaan edes jaksa kiinnostaa onko kaupassa lapsipornoa vai ei, eivätkä he viitsi ilmoittaa sen maan poliisille jolla olisi oikeus hakea kirjat kaupasta pois. Lisäksi poliisi ei saisi repiä kotimaisia hakemistoja pois, koska kotimaisten kirjojen suhteen sillä on muitakin toimintatapoja. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että poliisi mieluummin vain repii hakemistosta sivuja pois koska se on poliisille helppoa, ei tarvitse edes poistua toimistolta.

Kuitenkin jokaisella myyjällä (operaattorilla) on oma hakemistokappaleensa ja poliisi repii hakemistosivun pois vain muutamalta suomalaiselta myyjältä. Kirjakaupassa on kuitenkin paljon myös ulkomaisia myyjiä ja epävirallisia oppaita jotka osaavat kertoa mistä kirja löytyy. Ei ole myöskään kovin vaikeaa hankkia itselleen ihan omaa kopiota hakemistosta, joten kielletty kirja löytyy kyllä jos sen haluaa.

Tämäkään analogia ei ole aukoton, se vain yrittää kuvastaa miten suodatus ja poistaminen eroavat toisistaan. Toki on myös muistettava, että mikäli jokin kirja jopa poistettaisiin kaupasta, mutta itse kirjailijaa (lapsipornokauppias) ei vangita, voi hän laittaa kirjat taas myyntiin toiseen paikkaan kirjakaupassa. Siksi lasten suojelemiseksi ei auta mikään muu kuin saada oikeat julkaisijat kiinni. Lisäksi kannattaa muistaa, että taistelu ei ole kotimainen, vaan tekijät ovat kansainvälisiä. Suomalainen sensuuri puree noin yhteen promilleen maailman väestöstä, joten elleivät suomalaiset jostain syystä ole käsittämättömän aktiivisia lapsipornon kuluttajia, ei kansainvälistä lapsipornokauppiasta edes kiinnosta jos joku suomalainen ei löydä hänen sivuilleen. Siksi sensuuri ei todellakaan pelasta yhtään lasta.

Post a Comment